Jakamistalouden opeilla kestävämpään arkeen

Jalotus jakamistalous

Osallistuimme 16.2. innovaatioyhtiö Forum Viriumin järjestämään Oppeja kierto- ja jakamistalouden kokeiluista-tapahtumaan. Tapahtumassa pääsimme kuulemaan kokemuksia Circular Green Blocks-hankkeeseen liittyvistä kokeiluista, joissa viisi yritystä yhdessä taloyhtiöiden kanssa testasivat käytännössä kierto- ja jakamistalouden palveluita.

Saimme kuulumisia myös Hollannista asti, kun Daan Weddepohl esitteli tavaroiden lainaamista ja vuokraamista tarjoavan Peerby-yrityksen toimintaa. Lopuksi pääsimme harjoittamaan aivotyöskentelyä, kun jakauduimme ryhmiin ja pohdimme yhdessä keinoja siihen, kuinka nämä ratkaisut saataisi toimivasti laajennettua taloyhtiöihin ja naapurustoihin. Tilaisuudessa oli lisäksi Omago Oy:n edustaja esittelemässä yrityksen toimintaa. Omago tarjoaa yhteiskäyttöautoja muun muassa taloyhtiöiden käyttöön.

Tilat ja tavarat jakoon– kokeilussa tavaroiden lainaamisen ja jakamisen palveluja tarjosivat CoReorient Oy, Lainappi Oy sekä Willari. CoReorient toi taloyhtiön kortteliin tavaralainaamona toimivan kontin, josta löytyi yhteiskäyttöön sopivia hyödykkeitä. Asukkaat pääsivät myös ehdottamaan ja tarjoamaan omia lainaamoon sopivia tavaroitaan. Lainappi Oy toimi samanlaisella periaatteella, mutta tavaralainaamona toimi taloyhtiön kerhohuone. Willari tarjosi taloyhtiön yhteiskäyttöön sähköpolkupyöriä sekä lasten vetokärryn.


HSY:n kokeilussa Helsieni ja Blokgarden puolestaan toivat taloyhtiöihin kaupunkiviljelyn sisältäen hyötykasvien ja sienien tuottamisen tukipuutarhurin avulla. Viljelyssä otettiin kiertotalous ja kestävät toimet huomioon muun muassa kasvualustan kierrättämisellä sekä käyttämällä sadevettä hyödyntävää kastelujärjestelmää.

Minkälaisia tuloksia näistä kokeiluista sitten saatiin?

Asukkailta saatu palaute kokeiluista oli positiivista, ja olipa jossain taloyhtiössä esitetty toive myös kokeilun jatkumisesta. Kokeilut onnistuivat siis pääosin hyvin, toki joitakin haasteita ja kehittämistä vaativia puolia tuli ilmi mutta juuri sehän tällaisten kokeilujen idea onkin! Näiden pohjalta esiin nousi pari selkeää pääpointtia, jotka ovat erityisen tärkeitä onnistumiselle; viestinnän ja kommunikoinnin tulee olla toimivaa ja selkeää heti alusta alkaen, ja palvelun on oltava helppokäyttöinen sekä helposti kuluttajan saatavilla. Myös kaupungilla/kunnalla on oma merkittävä roolinsa toiminnan mahdollistajana, ja kokeilun yksi merkittävimmistä haasteista liittyikin asianmukaisen luvan saamiseen tavaralainaamokontille.


Vaikka helposti tulisi ajateltua, että tavaralainaamosta vain ne ”isommat vempaimet” lainataan, niin kokeilun aikana lähes kaikki tavarat ruuvimeisselistä lähtien pääsivät käyttöön, joten kysyntää on selkeästi ollut. Weddepohlin mukaan esimerkiksi porakone makaa hyllyllä käyttämättömänä keskimäärin 93 % ajasta. Tavoitteena olisi lainaamisen myötä saada käyttöaste käännettyä ympäri, jolloin tavara olisikin 93 % ajasta käytössä. Kokeilun tulosten myötä tämä vaikuttaa mahdolliselta tavoitteelta.

Weddepolhin mukaan esimerkiksi porakone makaa hyllyllä käyttämättömänä keskimäärin 93 % ajasta.

Mutta vaikka palveluita olisikin runsaasti tarjolla, niin lopulta kysyntä määrää kaiken. Palvelu ei tuota toivottua hyötyä, mikäli käyttäjiä ei ole. Miten siis saada tieto palveluista levittymään mahdollisimman laajalle ja kuluttajat houkuteltua palveluiden piiriin?

Mitä ajatuksia tämä herättää?

Hyödyntäisitkö sinä tai hyödynnätkö kenties jo nyt jotakin lainauspalvelua?

Edellinen
Edellinen

Mikä luo toivoa ympäristökriisissä? Näin ihmiset kääntävät ilmastohuolen toiveikkuudeksi

Seuraava
Seuraava

Strategiasta virkistykseen, poliittisista linjauksista ruohonjuuritasolle