Ajatuksia kestävän elämän säätiöstä
Mielestämme Suomi tarvitsee kestävän elämän säätiön, mitä mieltä te olette?
Jalotuksen toiminta on vuosien varrella kasvanut paikallisyhdistyksestä valtakunnalliseksi toimijaksi. Toiminnan potentiaali saadaan hyödynnettyä vain, jos valtakunnalliselle toiminnalle pystytään rakentamaan vankka pohja ja pitkäjänteinen rahoitus. Tässä artikkelissa esitellään tämän hetkinen ajatuksemme kestävän elämän säätiöstä.
Suomi tarvitsee uuden tarinan tulevaisuudesta. Tarinan, joka lisää toivoa ja toimijuutta sekä antaa uuden merkityksen yhteisöllisyydelle aikana, jolloin ilmastoahdistus, tulevaisuuspelko, yksinäisyys ja merkityksen kaipuu koskettavat monia. Onni on, että tätä tarinaa eletään jo todeksi useilla paikkakunnilla erilaisissa yhteisöissä. Säätiö perustetaan siksi, että kestävää ja merkityksellistä elämää toteuttavien toimijoiden toimintaedellytyksiä voitaisiin parantaa ja tuoda niiden toiminnan vaikuttavuus esiin. Siten niiden täysi toimintapotentiaali voidaan hyödyntää ja ne voivat inspiroida ja kutsua mukaan yhä suuremman joukon suomalaisista. Samalla kehitetään myös suomalaisten ekoälyä, kriisiresilienssiä ja mahdollisuuksia siirtyä kestävään ja merkityksellisempään elämäntapaan. Kansalaistoimijoiden etu on se, että ne voivat tarttua toimeen heti ja se, että toteuttavat sitä kulttuurista muutosta, jonka voimaa tarvitaan, jotta yhteiskunnan rakenteet muuttuvat.
Säätiön perustamisidea on syntynyt Jalotus ry:n käytännön työn ja kokemusten pohjalta. Yhdistys on aloittanut työn kestävää elämää edistävien yhdistysten ja muiden kansalaistoimijoiden kokoajana, kouluttajana, tukijana ja rahoittajana kansainvälisten verkostojen mandaatilla. Työ on osoittanut, että tämän toimijakentän potentiaali on huomattavasti suurempi kuin yhdistyksen resurssit asian hoitamiseen. Siksi tarvitaan lisää yhteistyökumppaneita, rahoitusta ja pitkäjänteisesti toimiva säätiö.
Toimijoilla tarkoitamme paikallisia yhteisöjä, yhdistyksiä ja verkostoja, jotka toteuttavat käytännössä kestävää elämää jo nyt. Suurin osa näistä ei sovi tai kuulu mihinkään nykyiseen isoon ympäristöjärjestöön. Käytännössä toimijat toteuttavat mm. yhteisövetoista viljelyä, korjausrakentamista ja kiertotaloustapahtumia, perustavat lainaamoja, korjaamoja, ruokapiirejä ja jakamistalouden palveluja, toteuttavat nuorten työpajoja, luontokouluja ja ympäristökasvatusta, järjestävät hyvinvointi- ja kulttuuritapahtumia, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja paikallisidentiteettiä, kehittävät uusiutuvan energian ja kestävän liikkumisen ratkaisuja, herättävät henkiin naapurustoyhteisöt ja tukevat toisiaan kestävän ja hyvän elämän elämisessä, luovat taidetta, tarinoita ja viestintää, jotka rakentavat toivoa ja ekologista kulttuuria sekä toimivat tutkimus- ja kokeilualustoina uusille kestävän arjen käytännöille.
Säätiön tehtävä olisi koordinoida näistä toimijoista järjestäytynyttä kestävän elämän liikettä Suomessa. Säätiö ylläpitäisi kestävän elämän keskusta ja rakentaisi edelleen kestävän elämän tekijöiden verkostoa, joka mahdollistaa kansalaislähtöisen kestävyysmurroksen toteutumisen.
Säätiön ja Jalotus ry:n tarkoitus olisi toimia yhteistyössä. Jalotus jatkaisi kestävän elämän keskuksen toiminnan järjestämistä. Niiden rakentama kokonaisuus näyttää, millaista elämää haluamme elää ylikuluttavan elämäntavan sijaan, ja miltä näyttää kansalaislähtöinen kestävyysmurros käytännössä: uudelleen voimaantuvia yhteisöjä, arjen tekoja, kestävää ruuantuotantoa, luontosuhteen vahvistamista, ekososiaalista sivistystä ja elämän merkityksellisyyden lisäämistä henkistä rikkautta aineellisen sijaan tavoittelemalla.
Säätiön olisi tarkoitus osallistua yhdessä sen tulevien strategisten kumppaneiden kanssa Keravan kartanon kilpailutukseen ja ostaa Keravan kartanon rakennukset. Jalotus ry on perustanut kartanolle kestävän elämän keskuksen v. 2018. Se on elävä oppimis- ja toimintaympäristö, joka toimii jo nyt inspiraation lähteenä kansalaisille ja kestävän elämän toimijoille. Kartanon ostamisella varmistetaan työn jatkuminen ja vaikuttavuuden lisääminen. Kestävän elämän keskus on myös merkittävä paikallinen toimija. Se tuo paikkakunnalle elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja uusia työmahdollisuuksia. Se vahvistaa paikallistaloutta, hyvinvointia ja luontosuhdetta ja toimii mallina, jota voidaan monistaa eri puolille Suomea osaksi kestävän elämän keskusten verkostoa.
Ideointia säätiön varoista ja organisoitumisesta
Keskuksen ostoon ja kiinteistöjen kunnostamiseen olisi tarve saada yhteensä n. 500 000 euroa lahjoituksina strategisilta kumppaneilta ja joukkorahoittajilta.
Säätiön voisi myös myöhemmässä vaiheessa jakaa avustuksia kestävän elämän tekijöille ja kouluttaa niiden toimijoita. Tätä varten voisi perustaa erillisiä teemoitettuja rahastoja.
Säätiön tavoitteena on auttaa 200 000 suomalaista siirtymään kestävään ja merkitykselliseen elämäntapaan vuoteen 2035 mennessä.
Miltä kuulostaa? Haluaisitko olla mukana säätiön suunnittelussa ja toteuttamisessa?
Ota yhteyttä: Anna Evilä, anna.evila@jalotus.fi, 041 536 2764