Jalopellon kasvukausi 2025
Tervehdys Jalopellolta
Näin joulua odotellessa on mukava muistella hetki kesän värejä.
Tänä vuonna pellolla tapahtui paljon hyvää. Vaikka kasvukauden olosuhteet ja sato poikkesivat viime vuodesta, pelto tuotti silti runsaasti muutakin arvokasta: työpajan nuorten aikuisten oppimista, onnistumisen tunnetta ja voimaantumista, vahvistunutta luontoyhteyttä, maaperän parantumista sekä kauneutta, jota leikkokukat tarjosivat kesäkahvilan vierailijoille. Kun mietin satokautta taaksepäin, pohdin että mitä kaikkea me oikeastaan kasvatamme? Satoa, tietenkin. Mutta samalla myös merkitystä, yhteisöllisyyttä ja kokemuksia, jotka kannattelevat pitkälle satokauden yli. Tuntuu tärkeältä, kun saan viedä joulupöytään purkillisen maustettuja, kesän muhkeiksi pyöristämiä punajuuria.
Kulunut kausi toi tullessaan useita haasteita. Meitä on koetellut kylmä alkukesä sekä runsaista sateista vauhtia saanut etana invaasio, jotka molemmat vaikuttivat merkittävästi satoon. Lyhyen lämpimän jakson takia esimerkiksi kurpitsat jäivät pieneksi ja etanoiden takia salaattia ei voinut kasvattaa. Myös rikkaruohojen määrä on kasvanut viime vuodesta, joka on luonnollista näin nuorella viljelyalueella.
Moni kasvi kuitenkin menestyi hyvin. Olemme myös saaneet maistaa uusia kasveja, kuten juuriselleriä ja omaa perunaa. Näistä ei ollut hyötyä ainoastaan meille vaan ne ovat juurillaan myös tehneet ihmeitä maaperälle, tulimme hyvin iloisiksi mullan kuohkeudesta! Runsaista ravinnepanoksista johtuen savinen pelto muuttuu vuosi vuodelta multavammaksi viljelysmaaksi. Lisäksi olemme päässeet nauttimaan leikkokukista, jotka ovat tuoneet väriä niin pellolle kuin Jalotuksen tiloihin kauden ajan. Uusia papulajikkeita saatiin kevään siemenvaihto tilaisuudesta ja muiden kerättyjen siementen ohella niitä päästään kylvämään ensi keväänä.
Hyvän tuottamista monin tavoin
Jalopellolla viljely on ollut alusta asti kokonaisvaltaista. Näemme pellon paikkana, jossa kasvit, ihmiset ja maisema rakentuvat yhdessä. Emme laske hiilitonneja tai kiloja, vaan keskitymme siihen, mitä hyvä elämä tarvitsee: aikaa, tilaa, aistinvaraisia kokemuksia ja yhteistä tekemistä.
Toisen satokauden jälkeen voi sanoa, että Jalopelto on vakiintunut tärkeäksi osaksi Jalotuksen arkea ja toimintaa. Samalla katsomme jo varovaisesti tulevaan: ensi vuonna haluamme vahvistaa yhteisöllisyyttä entisestään lisäämällä yhteistä tekemistä, kohtaamisia ja tilaa oppimiselle. Talkoisiin osallistuminen on jatkossakin avain siihen, että pellosta muodostuu yhteinen paikka keholliselle tekemiselle sekä kesästä nauttimiselle.
Toivottavasti tavataan pellolla taas ensi vuonna!