Kestävän joulun viettoa Keravan kartanolla
Joulun odotus on monelle vuoden tärkeintä aikaa. Samalla siihen liittyy usein kiirettä, kuluttamista ja turhaa kuormitusta sekä kukkarolle että ympäristölle. Jalotuksen joulutapahtuman suunnitteluperiaatteisiin kuuluu, että tavoitteena on tarjota lämpöä, yhteisöllisyyttä ja iloa ilman ylikulutusta.
Vanhan navetan joulussa tunnelma rakentui yhdessä tekemisestä ja paikallisuudesta. Navetan pihapiiri täyttyi ihmisistä (teimme yleisöennätyksen: yli 1200 osallistujaa), perheistä, musiikista, lampaiden määkimisestä ja höyryävän nokipannukahvin tuoksusta. Ohjelma, myytävät tuotteet ja tunnelma oli tarkkaan harkittua.
Kestävään jouluun kuuluu ajatus kiertävästä ilosta: se, mikä toisella on ylimääräistä, voi olla toiselle aarre. Tapahtumassa tämä näkyi yhteisessä kirppispöydässä ja lelujen vaihtopisteessä. Lahjaksi sopiville tavaroille löytyi uudet kodit ja käyttöikä jatkui. Joulun taika voi ihan hyvin syntyä myös kierrätetystä lahjoista. Ota siis haaste vastaan ja normalisoidaan yhdessä kierrätettyjen lahjojen antaminen.
Työpajoissa askarreltiin koristeita ja mehiläisvahakynttilöitä, jotka ovat parempia niin sisäilmalle kuin luonnollekin parafiiniä sisältävien kynttilöiden sijaan. Käytössä oli hävikkimateriaaleja, kuten pudonneita oksia, hävikkimateriaaleja ja pihatuijan karsittuja lehviä. Osallistujat kiittivät mahdollisuudesta tehdä itse ja lastensa kanssa kortteja ja ovikoristeita. Niistä tulikin upeita!
Joulun maku löytyi glögistä, vegaanisesta joulupuurosta ja nuotiolla grillatusta suippokaalista. Kahvilan asiakkaat saattoivat tuoda omat kupit mukanaan ja saada santsin kiitokseksi. Pienet teot muistuttivat, ettei juhlaan tarvitse aina kertakäyttöistä.
Kaikki myytävät tuotteet oli valittu ajatellen sekä tekijää että tulevaisuutta. Tarjolla oli paikallisia artesaanituotteita, leipää, luonnonkosmetiikkaa, puutuotteita, oman sadon hunajaa ja Jalopellon biohiiltä. Ostoksilla tuettiin sekä pienyrittäjiä, lähituotantoa että Jalotuksen toteuttamaa työtä.
Joulutapahtuman ydin oli kohtaaminen. Ihmiset jäivät juttelemaan, lapset juoksivat tonttusuunnistusradalla ja lampaat ottivat vastaan rapsutuksia. Saimme myös upean määrän allekirjoituksia tukiadressiimme. (sen voit allekirjoittaa tästä)
Tapahtuma toteutettiin Circ@home-hankkeen tuella, jota rahoittaa pääosin EU Interreg Baltic Sea Region -ohjelma. Hanke edistää arjen kiertotaloutta ja osoittaa, että kestävämmät valinnat eivät vie pois juhlan tunnelmaa.
Joulussa tärkeintä ei ole määrä vaan merkitys. Juhla voi olla kaunis, herkullinen ja täynnä elämää, samalla kun se kunnioittaa ympäristöä, eläimiä ja yhteistä tulevaisuutta.
Hyvää joulunaikaa, talvipäivänseisausta ja yulea!