Yhteisölähtöisten kestävän elämän tekijöiden rooli ja potentiaali Suomessa

(in English below)

Keitä tarkoitamme, kun puhumme kestävän elämän tekijöistä?

Jalotuksen ja muiden kestävän elämän tekijöiden toiminta on vielä vierasta monelle, joten koostimme siitä tämän esittelyn. Yhteisölähtöiset kestävän elämän toimijat ovat aktiivisia kansalaisia ja erilaisia yhteisöjä, jotka ovat päättäneet tehdä osansa ja ryhtyneet ratkomaan kestävyyskriisiä tässä ja nyt omassa arjessaan, paikkakunnallaan ja yhteisössään. Kansalaisten ei tarvitse odotella lupaa, lakeja tai pakkoa.

Meitä innostaa se, että kansalaistoiminnalla voidaan vaikuttaa siihen, minkälaista elämää pidämme yleisesti tavoittelemisen arvoisena ja että pienelläkin porukalla voi olla sen kokoa suurempi vaikutus. Suomen kansa kuuluu länsimaihin, joilla on käytettävissään suurin osa maailman varallisuudesta. Länsimaalainen elämäntapa on aiheuttanut kestävyyskriisin. Jos me Suomessa ratkaisemme haasteen, miten elää yltäkylläistä elämää planeetan rajoissa, voimme näyttää mallia koko länsimaille. Vaikutus on varmasti kansakunnan kokoamme suurempi.

Perinteisesti kansalaistoimintaa ja -aktiivisuutta syntyy juuri sinne, missä on tarpeen ratkaista ongelmia, joita yhteiskunta ei ole vielä pystynyt ratkomaan. Meillä on tarve siirtyä ylikuluttavasta elämäntavasta kestävään mahdollisimman nopeasti. Kyseessä on aihe, joka kiinnostaa laajasti suomalaisia. Suurin osa ihmisistä haluaisi elää hyvää elämää planeetan rajoissa. Sitran mukaan noin 80 % ihmisistä jakaa tämän toiveen, ja tämän muutosvoiman me kestävän elämän tekijät haluamme valjastaa käytännön teoiksi.

Kestävän elämän tekijät ovat uusi toimijakokonaisuus ympäristönsuojelujärjestöjen, sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja muiden perinteisten 3. ja 4. sektorin toimijoiden rinnalla. Suomesta löytyy jo nyt kymmeniä ekokyliä, permakulttuuritiloja, kylä- ja naapurustotoimintaa ja siirtymäliikeryhmiä, joilla on kestävyystavoite. Lisäksi löytyy aivan varmasti tuhansia ihmisiä, joilla on halukkuutta toteuttaa kestävyystoimintaa omalla paikkakunnalla ja naapurustossa.

Me tiedämme tämän, koska näemme sen päivittäin työssämme. Osallistuminen ja toimijuus lisäävät tulevaisuuden toivoa. On paljon toiveekkaampaa olla aktiivinen toimija kuin passiivinen kuluttaja.

Jalotuksen valtakunnallinen rooli

Jalotus on eurooppalaisen ECOLISE-verkoston ja globaalin Transition Networkin eli siirtymäliikkeiden Suomen keskus. Paikalliset siirtymäliikkeet ovat sellaisia, joissa yhteisöt ja naapurustot kehittävät konkreettisia arjen ratkaisuja, jotka mahdollistavat yhteisöllisemmän ja kestävämmän elämäntavan.

Näitä ratkaisuja ovat esimerkiksi yhteisöpuutarhat, uusiutuvan energian osuuskunnat, kierrätys- ja korjauspajat, naapurustotoiminta, naapurustoapu, jakamistalous sekä koulutukset ja työpajat, joilla kehitetään yhteisön tai yksilön tietoutta kestävyyskriisiin liittyvistä asioista ja kykyä ratkoa tätä kriisiä ja sopeutua väistämättömiin muutoksiin.

Jalotuksen tavoitteena on auttaa 200 000 suomalaista siirtymään kestävään elämäntapaan (3,5 % suomalaisista). Olemme aloittaneet työn myös kestävän elämän tekijöiden kokoajana ja edunvalvojana sekä toimintamahdollisuuksien parantajana. Rakennamme rauhanomaista, tekemiseen perustuvaa kestävyysliikettä. Jalotus toimii myös muiden, perinteisten yhdistysten ja järjestöjen kestävyysvauhdittajana.

Monet kansalaisjärjestöt tekevät kestävyysstrategioitaan, joiden toteuttamisessa me, jotka olemme keskittyneet aiheeseen syvemmin, voimme helposti auttaa.

Ekoälyn kasvattaminen kansansivistystyöllä

Jalotus toteuttaa kansansivistystyötä, jotta me, jotka emme ole enää saaneet kestävyysoppia koulussa, saisimme sitä nyt. Tavoitteena on kehittää ihmisten ekoälyä, joka tarkoittaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon ymmärtämistä sekä tietoja ja taitoja siitä, miten hyvää ja yltäkylläistä elämää voi elää aineettoman rikkauden avulla materiaalisen rikkauden sijaan.

Ekoälykäs ihminen tietää, mikä on hänen roolinsa kestävyysmurroksen toteuttajana eikä ajattele, että yksilön teoilla ei olisi väliä. Hän tietää, miten hän voi vaikuttaa arjen teoillaan ja miten asioita voi edistää kodin ulkopuolellakin.

Toiminnan rahoituksen haasteet ja mahdollisuudet

Perinteiset kuntien, valtion ja säätiöiden toiminta- ja avustusjärjestelmät eivät vielä tunnista toimintakenttäämme tai sen potentiaalia. Hyviäkin esimerkkejä löytyy, esimerkiksi Keravalle on kehitetty uusi avustusluokka “Omaehtoisen toiminnan avustukset”, josta avustusta voivat hakea myös uudet toimijat.

Toiminta rahoitetaan pääasiassa hankerahoituksilla ja omarahoitteisesti, ja Jalotus on tällä hetkellä 95 % projektirahoitteinen toimija niin kuin suurin osa kestävän elämän tekijöistä Suomessa. Nyt toimintakenttämme on kuitenkin kasvanut siihen vaiheeseen, että tärkeä roolimme yhtenä yhteiskunnan kestävyysmurroksen toteuttajana on tarpeen tuoda julki.

On tärkeää todeta ääneen, että tarvitsemme pysyvää rahoitusta ja kumppanuutta julkisen sektorin kanssa, jotta yhteiskunta hyöytyy muutosvoimastamme. Kestävän elämän toimijat ovat vakavasti otettava kumppani kuntien kestävyysstrategioiden toteuttamisessa ja asukasviihtyvyyden parantamisessa. Lisäksi voimme toimia kiertotalouteen siirtyvien yritysten palveluiden ja tuotteiden puolestapuhujina ja käyttäjinä.

Talkoohengen ja vapaaehtoistyön uusi nousu

Kestävän elämän yhteisölähtöistä toimintaa toteutetaan paikallisesti kylissä ja naapurustoissa. Se lisää ekologisuuden lisäksi yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä sekä nostaa asuinalueiden arvoa.

Tämän kaltainen toiminta on vastaus perinteisen talkoohengen ja yhdistystoiminnan uudelleen herättämiseen, sillä se vastaa juuri niihin haasteisiin, joita yhteiskunnassa tällä hetkellä kohtaamme. Ihmiset syttyvät vapaaehtoistehtävistä, jotka parantavat omaa arkea ja joissa oman tekemisen vaikutuksen näkee heti. Uudenlainen yhteisö- ja yhdistystoiminta tarjoaa myös eri tavalla joustavia tapoja osallistua oman ajankäytön ja toiveiden mukaan.

The Role and Potential of Community-Led Initiatives for Sustainable Living in Finland

Who Do We Mean When We Talk About Community-Led Initiatives?

The work of Jalotus and other community-led initiatives is still unfamiliar to many, so we have put together this introduction. Community-led initiatives for sustainable living are active citizens and diverse communities who have decided to do their part and have begun addressing the sustainability crisis here and now, in their own daily lives, localities, and communities. Citizens do not need to wait for permission, laws, or mandates.

We are inspired by the fact that civic action can influence the kind of life we consider worth striving for, and that even a small group can have an impact far beyond its size. The Finnish people are part of the Western world, which controls the majority of the world’s wealth. The Western lifestyle has caused the sustainability crisis. If we in Finland can solve the challenge of how to live a prosperous life within planetary boundaries, we can set an example for the entire Western world. The impact will surely be greater than the size of our nation.

Traditionally, civic action and activism arise precisely where there is a need to solve problems that society has not yet been able to address. We urgently need to shift from an overconsuming lifestyle to a sustainable one. This is a topic of wide interest to Finns. Most people would like to live a good life within planetary limits. According to Sitra, around 80% of people share this aspiration, and as community-led initiatives, we want to harness this transformative potential into concrete action.

Community-led initiatives form a new group of actors alongside environmental organizations, social and health organizations, and other traditional third- and fourth-sector actors. Finland already has dozens of ecovillages, permaculture farms, village and neighborhood initiatives, and Transition groups with sustainability goals. In addition, there are certainly thousands of people eager to carry out sustainability actions in their own localities and neighborhoods.

We know this because we see it daily in our work. Participation and agency increase hope for the future. It is much more hopeful to be an active participant than a passive consumer.

Jalotus’ National Role

Jalotus serves as the Finnish hub of the European ECOLISE network and the global Transition Network. Local Transition initiatives are those where communities and neighborhoods develop concrete everyday solutions that enable a more communal and sustainable way of life.

These solutions include community gardens, renewable energy cooperatives, recycling and repair workshops, neighborhood activities and mutual aid, the sharing economy, as well as trainings and workshops that build knowledge and skills related to the sustainability crisis, problem-solving capacity, and adaptation to inevitable changes.

Jalotus aims to help 200,000 Finns (3.5% of the population) transition to a sustainable lifestyle. We have also begun working as a convener and advocate for community-led initiatives, improving their opportunities for action. We are building a peaceful, action-oriented sustainability movement. Jalotus also acts as a catalyst for sustainability efforts within traditional associations and organizations.

Many civic organizations are creating their own sustainability strategies, and we, with our deeper focus on the issue, can readily help implement those strategies.

Growing Eco-Intelligence Through Civic Education

Jalotus carries out civic education work so that those of us who never received sustainability education in school can gain it now. Our aim is to develop people’s eco-intelligence, meaning an understanding of climate change and biodiversity loss, as well as the knowledge and skills to live a good and prosperous life by pursuing intangible wealth instead of material riches.

An eco-intelligent person understands their role as an agent of the sustainability transition and does not think that individual actions are meaningless. They know how they can make a difference through everyday choices and how to advance change beyond the home as well.

Our goal is to help 200,000 Finns shift to a sustainable and better lifestyle.

Funding Challenges and Opportunities

Traditional municipal, state, and foundation support systems do not yet recognize our field of action or its potential. There are, however, good examples: for instance, the city of Kerava has created a new funding category for “Self-Directed Civic Action Grants,” which also allows new types of actors to apply for support.

Our work is funded mainly through project grants and self-financing, and Jalotus is currently about 95% project-funded, as are most community-led initiatives in Finland. However, our field has now grown to the point where our important role as one of the implementers of society’s sustainability transition must be openly acknowledged.

It is important to state clearly that we need permanent funding and partnerships with the public sector so that society can fully benefit from our transformative capacity. Community-led initiatives are serious partners in implementing municipalities’ sustainability strategies and improving residents’ wellbeing. In addition, we can advocate for and use the services and products of companies transitioning to a circular economy.

A New Rise of Volunteerism and the Spirit of “Talkoot”

Community-led sustainable living initiatives are carried out locally in villages and neighborhoods. In addition to ecological benefits, this activity strengthens community bonds, enhances safety, reduces loneliness, and increases property values.

This type of activity is a response to the revival of the traditional Finnish “talkoot” spirit of volunteerism, as it directly addresses the challenges we currently face as a society. People are motivated by volunteer activities that improve their own daily lives and where the impact of their contribution is immediately visible. This new form of community and association work also provides flexible ways to participate, according to each person’s time and preferences.

Jalotuksen verkostotyötä osarahoittaa EU DEAR -ohjelma ja ECOLISE:n Regenerative Communties Fund

Seuraava
Seuraava

Mitä tehdä, kun toimipaikamme rakennukset myydään alta? Oletko se sinä, joka ratkaisee asian kanssamme?